Tapanin päivä myrsky

Palokunta raivaamassa, kun oli tie poikki!


Tässä tämä minun lupaamani kertomus Tapani myrskystä. 25.12 - 26.12 alkoi se kamala myrsky. Se oli ihan kamala, olin juonut muutamat terästetyt glögit ja sain nukuttua sika sikeesti. Yleensä olen kamalan herkkä uninen ja en saa millään unta, tapahtuipa sitten mitä, mutta tänäyönä sain ihan kummallisesti nukuttua, koska en ollut herännyt mihinkään :o tai yöllä havahduin puoli kolmen aikaan siihen, kun jouluvalot ja kaikki sammu, kun meni sähköt, mutta jatkoin sitten vaa unia, olin niin uninen, että en mistään tajunnut mitään. Ekan kerran heräsin sitten vasta siihen aamulla ysin aikaan, kun äiti ja isä huutaa katsoen ikkunasta ulos, että ei ole totta. Naapurin pappan katolle on kaatunut puu, sitten heräsin ja menin katsomaan. Veljeni Samuli onneksi oli ystävällinen ja meni auttamaan varmaan noin. 80-vuotista pappaa. Se tuuli oli sika raju, pelottava oikeastaan. Sai pelätä liikkumista, koska taas puut kaatuilee, pojat oli nähny jossain kun joku puu kaatui metsässä. Muutamalla muullakin naapurilla olivat puut lennelleet katoille, mutta kummallisesti me oltiin niitä onnekkaita joiden katolle ei osunut ainuttakaan puuta, onneks :). Mentiin sitten pikkuveljien kanssa katsomaan hieman ylös meidän mäkeä Virolaan, ja siellä oli tie poikki. Kaikki puut olivat kaatuneet keskelle tietä pahasti ja kaikki sähköpiuhat yms, oli todella pahasti solmussa puiden kanssa. Tajusin siinä vaiheessa, että ei mitään toivoa saada sähköjä vähään aikaan. Elämäni pahimpia kokemuksia, en olisi uskonut että sellaista voisi tänne pieneen kylään osua. No siellä sitten kävikin palokunta ja kaikki katselemassa, raivasi korkeintaan puut teiltä, mutta muuta he eivät tehneet. Meillä talo oli jääkylmä, jouduin itse nukkumaan kaikki yöt olohuoneessa takan vierellä. Mikä onni, että takka oli! Ruokaa ei voinut mitenkää tehdä, yhtenä aamuna isi keitti takassa pannukahvit. Sami ja Heidikin kävi yhtenä iltana ja me menimme uudestaan heidän kanssa katsomaan sitä paikkaa jossa tie oli poikki. Kovasti itse jouduin töissä käymään, oli se kummallinen kokemus töissäkin olla, jouduimme olemaa otsalamppujen valossa, vanhusten parissa. Yhtenä kertana kävimme illalla saunomassa Turussa tuttavien luona. Voi sitä tunnetta, kun niin paskasena menee peseytymään, kun ei edes suihkuun päässyt. Ja niillä oli ihanan lämmin poreamme myös<3 voi että oli lämpöinen tunne silloin. Sitten isoveljen Samin luona kävimme keittämässä kahvit ja tekemässä ruokaa. Piti käyttää nopeasti kaikki ruoat kun jääkaappi/pakastin siinä samassa suli. Siitä ei paljon puuttunu, kun oisin muuttanu jonnekki evakkoon. Koko kunta oli ihan pimeenä oli aika pelottavaa, yöllä autolla kiersimme ympäri kuntaa katselemassa. Kynttilän valossa tein vaan palapelejä. Niin ja mikä kamalinta, kun ei edes puhelimet toiminu, mihinkään ei saatu yhteyttä. Täällä kaikki muut sai ensin sähköt, meidät Virolanmäen asukkaat jätettiin viimeiseksi. Tai no ei ihan, muutamat tutut tyypit sai vasta meidän jälkeen sähköt, mutta muuten oltiin melkein vikoja. Meidän linjat oli niin solmussa, että siihen jouduttiin hankkimaan joku uusi juttu joka oli hävinnyt, mutta palokunnan väki kuitenki viritti uudeksi vuodeksi meille väliaikaiseksi sähköt, voi sitä tunnetta ja huutoa kun olimme hakeneet Moonan meille uudenvuoden viettoon ja koko kämppä oli tulvillaan kirkkaita valoja :) ei meinannu yhdet sukulaisetkaan ensin tulla meille ellei oltas sähköjä saatu, kolmen jälkeen sitten soitettiin, että tervetuloa vaan!! :) Ja siitä asti on sähköt pelannu, luojalle kiitos. :)