Mä tässä nyt avaudun hiukan, jos ei kiinnosta niin älä edes vaivaudu lukemaan tai kommentoimaan. Kiitos! Mä olen ollut jo jonkin aikaa tosi masentunut.. Mä en oikein tiedä mistä se voisi johtua? Saattaiskohan olla se, että olen nykysin vaan koko ajan täällä kotona neljän seinän sisällä yksin. Ja koko ajan tressaan, jos mulle soitetaan vanhasta työpaikasta tulisinko töihin, toisaalta haluan kovasti niin ei tarvitse murehtia täällä kotona ja saisin jotain muuta seuraa, ku vaa itseni. Mutta siinä on vaa se, että en ole kiinnostunut pätkääkään niistä töistä ja jollei se inspaa ni ei sit oo hyvä tehdä sellaista duunia. Näin mä ajattelen. Sit mulla meni yhden todella hyvän ystävän kanssa joku aika sitten välit kokonaan poikki ja siitä olin tosi murheellinen ja masentunut, koska se oli kyllä jollain tapaa tärkeä mulle. Mutta kyllä se aika pahasti mua loukkasi, etten voinut kun vaan laittaa välit poikki :( siitä ei sen enempää, mut oli tosi törkeetä siltä!! Vanhempien kans ei mee kovin hyvin tai oon aika känkkis aina, koska ei vaa kiinnosta enää niiden jutut ja en jaksa puhua niiden kanssa. Oon aina vaa hiljaa ja omassa huoneessani. Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan jo vankilalta tämä paikka.
Mutta sitten ilosempiin asioihin... Tai miten tän nyt ottaa... Eilen kuuden maissa illalla kuulin oven koputusta ja olin siinä sitten sillee, öö kuka siellä voi olla tälläseen aikaan, kun koko perhe oltiin jo kotona. No menin avamaan tosi hissukseen ja joo siellä oli sitten tämä kyseinen ihminen johon aikoinaan laitoin välit poikki! Hiukan veti hiljaiseksi ja ei meinannut tulla sanaa suusta. No saatiin kuitenki hieman puhuttua niin kuin kunnolliset ihmiset. Arvostin todella tätä tapaa tulla meille asti ilmoittamatta mitään pyytämään anteeksi. Saatiin välit joten kuten kuntoon ja mun olokin siinä samalla helpottui, kun kyseltiin toistemme kuulumiset.
 |
| Maarit |
No kuitenkin aloin miettii asiaa tarkemmin, että mitäs helkuttia. Onko tää unta? No ei ollu ja sit kävi mielessä ettei se oikeesti voinu pyytää anteeksi mitä sitä nyt hiukan tunnen, ei se oo ikinä ollut tuollainen, mutta toisaalta kuitenki sen silmistä huomasi, että kyllä se ihan selvästi oli tullut katuma päälle. Mä itse en vaan tiiä mitä mun pitäisi tehdä? Voinko enään luottaa tuohon ihmiseen?
No viisas ystäväni kertoi mulle viisaita sanoja ja ne meni näin: " No ihan hyvä et tuli ovelle saakka pyytää jos oikeesti tarkottaa sitä. Eikä sun tarvii sen kaa sydänystäväks ryhtyy, mut on se nyt varmaa kivempi olla sovussa. :p Mut oli kyl varmaa aika yllätys ku ovelta saakka tulee pyytää anteeks. Mut olisin varmaa itekki sun tilantees antanu anteeks, mut en kyl varmaa luottais niin paljoo kuitenkaa, mut anteekspyyntö kuluu kans jos kauheen monesti sitä käyttää ja sit taas käyttäydytään ihan holtittomasti ja sit taas pyydellää niin ei sekää oikee oo järkevää!"
Ja mä kyllä yhdyn tuohon ystäväni sanomaan, annan vielä yhden mahdollisuuden, koska on meillä ollut paljon paljon myös niitä hyviä hetkiä joita en mielellään heittäisi hukkaan. Mut on näitä riitojakin ollut monen moista. Mutta tälläkertaa saa toimia ja jos se ei hänelle mene kaaliin, niin valitettavaa, kun se on. Pistän välit poikki lopullisesti. En mä aina jaksa varautua tuollaisiin tempauksiin ja aina särkeä sydäntäni.
Ps. Laitoin tähän nyt tuota Maaritin kaunista laulua jota voisi kuunnella loputtomiin ja en kyllästy. Ensimäinen biisi on suht hyvä, mutta nää loput ei kuulu niin tarkkaan, kun laulaa ilman mikkiä yms ulkona ja kaiken lisäks oli aikamoinen tuuli silloin. Videot kuvattu mun valmistujaisjuhlissa 4.6.2011. Ja nää versiot on myös parempina mulla, tuolta Viva Vista tapahtumasta, mutta jostain kumman syystä ei suostunut lataamaan niitä... Voin kertoo et kyyneliä sai pidätellä!
~ Tanja ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti